Friday, February 8, 2013

blogi hiljaisuus

Täällä on ollut hiukan kiirettä, koulu on alkanut, tällä viikolla viimein työt vähentynyt ja pikku hiljaa alan saamaan toimivaa aikataulua itselle koulutehtävien kanssa. Meinas vähän panikki iskeä kun koulu alkoi, töitä mulla oli 20 tuntia viikossa, biologian opettaja sanoi että kurssin tehtäviin olisi hyvä laskea noin 20-24 tuntia viikossa, psykologiaan 14-16 ja taidehistoriaan toiset 14-16. nukkuakin pitää ja perheen kanssa aikaa viettää. Laskeskelin siinä että missä välissä koulutehtävät saan tehtyä...työt vähensin puoleen, teen nyt enää 10 tuntia viikossa ja on se kyllä kivä kun saan kaksi iltaa enemmän olla kotona.

Koulujutuista olen tykännyt. motivaatio ei ole hävinnyt ja sunnuntaina onkin ensimmäinen oikea koe. Kesää olen myös suunnitellut, kemia olisi tarkoitus opiskella mutta suomessa olisi 3 sukulaisen häät. Miten voisinkin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Ei mulla nyt muuta, on vain ollut mielessä että pitää tännekin käydä vähän kirjoittelemassa ettei ihan unohdu kokonaan. Nyt taas biologian pariin.

Lumimyrksyä ovat ennustaneet mutta ei täällä vielä ainakaan ole kuin vettä satanut.

No comments:

Post a Comment