Wednesday, December 19, 2012

Sandy Hook

En tiedä mistä aloittaa...en ajatellut tästä kirjoittaa mutta totta puhuen ei paljon muutakaan kirjoitettavaa mieleen tule. En usko että on tarpeen kertoa tapahtumista mitään, eiköhän ole perjantain tapahtumat kaikilla ollut mielessä. En vaan voi ymmärtää, en siis millään että miten tällaista voi tapahtua. Luin uutisia jotka joka päivityksellä pahenivat ja malttamattomana odotin että kello on 15.50 jotta saan oman koululaiseni bussilta haettua. Omille lapsille en tapahtumasta kertonut, monet kouluikäisten vanhemmat kertoivat mutta itse koin että 5 vuotias on liian nuori enkä uskonut että hän koulussa siitä muilta lapsilta kuulee. eikä ainakaan vielä ole asiasta puhunut. Uskon että jo vuotta vanhemman lapsen kohdalla tilanne olisi eri. Koulupiiriltä tuli asiasta sähköpostia, he jättivät asian vanhemmille päätettäväksi joten opettajat eivät ole tapahtumia tuoneet ilmi. Myöskin koulujen turvallisuudesta ja harjoituksista muistutettiin. Kauhea ajatella että meidänkin lapsen koulussa on harjoitukset aseellisen tunkeutujan varalle. Lapsille opetetaan mihin mennä piiloon ja olla hiljaa. vielä kauheampaa on ajatella että tämä oikeasti juuri tapahtui. ja näiden harjoitusten vuoksi useita pieniä lapsia hengissä selvityikin. 


No comments:

Post a Comment